Walking the South Coast of Lombok
Se vaikutti minuun hypnotisoiden, enkä tuntenut haluavani lähteä.
Tapasimme Lombokissa, lahdella, jossa saattoi kävellä alas 'kasvokivekselle' laskuveden aikaan. Ystävällinen herra ohjasi minut paikalle, jossa nainen ja mies olivat palaamassa hakemaan kuvia “Lady Rockista”, joka tunnetaan myös nimellä ‘Batu Payung – Sateenvarjokivi’ Lombokissa. He ottivat myös pari kuvaa tästä naisesta, koska olin vahingossa unohtanut kamerani.
Oli ihanaa tavata ihmisiä, jotka tunsivat alueen, ja lopulta erosin heistä, kun he ystävällisesti pudottivat minut Tanjung Aanin kaukaisimpaan päähän ennen kuin jatkoivat matkaansa kohti Kuttaa ja upeampia Etelä-Lombokin rantoja, joilla he keräsivät sarjan valokuvia .
Muistan, että he ottivat kuvia upeista näkymistä Tanjung Aanin yli, mutta jos he olisivat kävelleet niemen kärkeen, jossa minut jätettiin, he olisivat saaneet todella dramaattisen upeita kuvia. En ollut tajunnut, kuinka pitkälle tälle niemelle voi kävellä ulottuen yli sen, ennen kuin minut jätettiin sinne. Päätin lähteä tutkimaan aluetta. No, minua kannusti kävelemään pidemmälle, nähtyäni moottoripyörän, jossa oli surffilauta sivussa, laskeutumassa oikealla olevaa mäkeä alas, juuri rannan kahvilan ohi.
Kiipeiltyäni kukkulalle huomasin surffirannan alhaalla karuine aalloineen, mutta vasemmalla niemimaa jatkui melko pitkälle. Löysin maiseman täysin henkeäsalpaavana, karuine aalloineen toisella puolella ja rauhallisemman, tyynemmän veden pienessä lahdelmassa toisella puolella. Lisäksi siellä oli näitä sormimaisia maan ulokkeita molemmin puolin, joista jyrkät jyrkänteet putosivat suoraan mereen.
Lähdin kävelemään oikealla olevaa niemennokkaa pitkin ja katsoin vasemmalle, missä näin epäsäännöllisen pyöreän kivisen saaren, jonka ympärillä nouseva vuorovesi synnytti kolmiomaisen hiekkaläikän, joka näytti todella upealta. Se vaikutti minuun hypnoottisesti hetken, enkä tuntenut halua lähteä pois. Sitten lähdin kulkemaan toiseen suuntaan ja huomasin katsovani ‘Batu Payung – Sateenvarjokiveä täysin eri näkökulmasta. Koko maisema tuntui jollain lailla rauhalliselta, etenkin kun lihava vesipuhveli laidunsi hiljaa jyrkkää rinnettä alas rantaan. Jos et ole koskaan käynyt tällä Etelärannikolla, suosittelisin sitä yhtenä Lombokin ihmeistä! Se on ehdottomasti matkan arvoinen! Näkeminen tätä karua rannikkoa saapuvasta lentokoneesta on aivan eri asia kuin kävellä lahdelta lahteen, löytää uusia näkymiä lumivalkeiden hiekkarantojen välissä vihreiden kallioluotojen äärellä joka mutkassa.
Ajattelen vakavasti jääväni pidemmäksi aikaa ensi kerralla, sillä kun palasin Englantiin maaliskuun lopussa, minut kohtasi kylmyys ja jopa lunta; varmasti sitä, mitä kutsutaan ilmastonmuutokseksi, eikä parempaan suuntaan. Vasta viime päivinä on alkanut vähän lämmetä, ja tänään oli ihanan aurinkoista. Mutta se ei suinkaan ole Lombok Indonesiassa.
Palaisin ensi vuonna kävelemään toisen osuuden Lombokin upeaa villiä Etelärannikkoa. On sanottava, että yksin naisena kävelijänä tunsin oloni koko ajan varsin turvalliseksi, enkä koskaan ajatellut olevani väärässä paikassa ilman seuraa. Päinvastoin, vapaus oli huumaavaa. En koskaan ajatellut, että mitään voisi olla parempaa kuin kävely Englannin maaseudulla, mutta miten väärässä olinkaan. Lombok on todella hieno.
